tiistai 27. lokakuuta 2020

Toimisto ja myymälä

 Tällä viikolla, ja parina viimeisenä viikkona, olemme syventyneet julkisen tilan suunnitteluun. Tähän "luokkaan" kuuluvat toimisto- ja myymälätilat sekä kahvila- ja ravintolatilat, ainakin meidän koululla ja alalla. Näistä kahdesta "luokasta" ensimmäisenä aloimme työstämään toimisto- ja myymälätiloja.


Tehtävänä oli siis laatia sisustussuunnitelma toimisto- tai myymälätilaan, tai niiden yhdistelmään. Itse valitsin molemmat. Myöskin tällä kertaa pohjana toimi koulun oma pohjapiirustus, koska omaa pohjapiirustusta en tähään hätään saanut mistään.


Koulun pohjapiirustus mittakaavassa.


Koska pohja oli jo valittuna, minun tarvitsi löytää enää asiakas. Ja, kas kummaa, mieleeni tuli eräs tumma tukkainen ja ruskea silmäinen artisti, jota itsekkin fanitan. Jos näistä vihjailuista ei kukaan saanut selkoa, niin voin kai paljastaa, kuka on kyseessä: no tietenkin Neljänsuoran Antti Ketonen 😋 (Jos kyseinen ihminen nyt jostain syystä sattuu lukemaan tätä, niin anteeksi, kun en kysynyt lupaa, olisi varmaan pitänyt 😢).


No mutta, kuitenkin. Pääasia, että on edes jokin asiakas, sillä ilman asiakasta tästä hommasta ei tulisi kertakaikkiaan yhtikäs mitään. Nyt kun asiakaskin oli tiedossa, vielä piti päättää, että mitä tekee. No, ensiksi ajattelin tehdä Antille "pienen" studion, mutta sitten huomasin, että kyseinen tila on aivan liian iso studion tekemiseen. Lopulta kuitenkin päätin, että teenkin Fanikaupan, joka siis myy Antin artisti- vaatteita. Siihen kylkeen tein myös toisen liikkeen, nimittäin Sammutinhuolto Ketosen, joka sekin on samisen ihmisen pyörittämä yritys.


Tässä projektissa lähdin aluksi miettimään tyyliä sekä kalustusta. Tässä pohdinnassa päädyin moderniin sekä turkoosin ja kultaisen täytteiseen ratkaisuun. Tästä en oikein osaa kertoa muuta, mutta eikö se niin ole, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.



Hieman pohtimaan tyyliä sekä Fanikauppaan että Sammutinhuollon puolelle
"pieniä" esimerkkejä kalusteista.

Näiden pohdintojen jälkeen aloin miettimään, että miten "asettelen" nämä liikkeet saamaani pohjakuvaan. Aikani pohdittuani päädyin alla olevaan ratkaisuun

Ja tällaiseen ratkaisuun päädyin. Ylempänä, vihreänä kuvassa Fanikauppa, ja alempana, punaisena Sammutinhuolto. (sekä takana henkilöstötilat henkilökunnalle).

Yäkerta.


Ja, lopuksi hieman "aidon" näköisiä kuvia.









Mitä mieltä?

Itse olen ihmeen tyytyväinen lopputulokseen, sillä siitä tuli sellainen, kuin pitikin, ja ajattelinkin. Vaikka tässä projektissa ei olekaan PINKKIÄ väriä, niin kyllä tämä ainakin minulle kelpaisin. Niin, ja jos mieltitään, tämä on varmaan ollut se SUURIN projekti tähän mennessä, ainakin näistä julkisen tilan jutuista (mitä emme ole kauheasti ehtinyt vielä tekemäänkään). Ja nuo yksityisen tilan projektit ovat sitten ihan oma juttunsa 😊. Mielestäni näitä projekteja on vain niin hauska tehdä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti