torstai 21. marraskuuta 2019

Uusi viikko, ja aivan uudet kujeet - kodin sisustus

Tällä viikolla olemme kaikenmaaliman messuhössötykset jättäneet taaksemme ja perehtyneet kodin sisustuksen saloihin (eli siis olohuoneen, lastenhuoneen yms. sisustukseen). 😍 Tämän "kurssin" aloitimme lastenhuoneesta, jossa tehtävänä oli suunnitella sisustus lapsen huoneeseen. Asiakkaana toimivat parin ryhmäläisemme lapset, joista sai valita. Itse valitsin 7-vuotiaan tytön.

Aivan aluksi, ennen kuin mitään suunnitelmia alettiin tekemään, meille esiteltiin tietysti itse asiakas. Esittelyssä kerrottiin mm.,mitkä ovat hänen lempivärinsä, inhokkivärinsä yms., mikä on olennaista tällaisessa suunnitelussa. Asiakkaan lempiväreiksi osoittautui turkoosi, valkoinen ja vihreä. Itse ajattelin tuoda nämä värit jollain lailla esille omassa suunnitelmassani, ja niin myös tein.

Aloitimme suunnittelun kalusteiden valinnasta. Itse ajattelin, että kalusteiden pitää olla sellaisia, jotka kestävät aikaa (tämä asia oli myös toivelistalla asiakkaan vanhempien puolesta) sekä sen, kun lapsi kasvaa (tarkoitan siis sitä, ettei esim. sänky jää pieneksi lapsen kasvaessa.

   huoneen pohja oli kaikilla sama, mutta kenelläkään ei varmasti ole samanlaista ratkaisua (eli siis sitä, miten kalusteet sijoitetaan huoneeseen. Itse valitsin tällaisen ratkaisun 😊

Sängyksi valitsin parvisängyn, koska tiedän, tai ainakin luulen tietäväni, että koululaiset tykkäävät sellaisista (itse ainakin pidin, kun olin vielä ala-asteella). Pöydäksi valikoitui perus Muuramea sekä tuoliksi sellainen tuoli, jossa on mukava työskennellä.

Vanhempien toiveissa oli myös, että huoneeseen saataisiin säilytystilaa leluille. Tästä innoittuneena löysin hyvän lipaston, mihin saa laitettua joko vaatteita, taikka leluja. Säilytystilaa tuon lisää myös pienillä säilytyskoreilla. Myös koirat ovat lapsen suosikkeja, joten niitäkin pitää huoneesta löytyä. Joten päätin, että laitan pari koirataulua- ja koriste-esinettä huoneen seinillä sekä hyllylle.

         Perspektiivikuva huoneesta itse piirrettynä tietysti 😉

Koska lapsen yksi lempiväreitä on valkoinen, halusin, että kaikki kalusteet ovat valkoiset. Tekstiilit voisivat sitten toimia värin tuojina (mm. turkoosit verhot sekä pussilakanat). Huoneen katseenvangitsija on tässä kuvassa vasemalla seinällä oleva kuvio. Itse pidin sitä ainakin hyvänä ideana, mutta en tiedä, pitääkö asiakas. 😏

Vielä lopuksi, kun olin kaikki piirustukset saanut valmiiksi, liimasin ne vielä suurelle kartongille (esillepanon vuoksi) Tämän lisäksi tein vielä diaesityksen hankittavista kalusteista ja muista tuotteita.

Lopputulos oli tämän näköinen 😊

Mitä mieltä?

Itse pidin tehtävästä, sillä siinä sai PIIRTÄÄ KÄSIN, jota siis rakastan yli kaiken 💗, tai ainakin olen tähän mennessä rakastanut. Tosin koneella tekeminen on kylläkin vienyt minut mukanaan, mutta siltikään en käsin piirtämisestä koskaan luovu. Tehtävä oli myös mielenkiintoinen kaikinpuolin, sillä luovuus pääsi valloilleen, taas. Itse en ole vielä esitelly työtäni, mutta kyllä kohta sekin koittaa.

Esittelyn jälkeen asiakas saa tulla vielä päättämään, minkä suunnitelman hän valitsisi, joten hieman on jännitystä ilmassa 😋

tiistai 19. marraskuuta 2019

Pop Up- kauppa

Viime viikolla teimme koulussa pop up-kauppaa Sketchup- ohjelmalla (eli siis samalla ohjelmalla kuin messuosastoa) Itse valitsin yritykseksi Miss Windy Shopin, joka myy siis kellomekkoja- ja hameita, sekä myös muita 50-luvun tyylisiä vaatteita.

                               Tällainen tekemästäni pop up- kaupasta sitten tuli

Tila, johon kauppa tehtiin, on ihan oikeasti olemassa oleva kauppa, täällä Salossa. Tilavaihtoehtoja oli kaksi, joista sai valita, kumman valitsee. Itse valitsin hieman "helpomman" tilan, koska toinen tila näytti monimutkaisemmalta (kulmineen päivineen).

                                                   Pop Up- kauppani ulkoapäin

Itse tykkäsin tehtävästä, sillä ensinnäkin yrityksen, jolle kaupan tekee, sai valita itse. Ja toiseksi löysin sellaisen yrityksen, joka myy juuri sellaisia tuotteita/vaatteita, joista itse pidän (siis kellomekoista- ja hameista). Kokonaisuutena tämä oli erittäin hauska tehtävä 😊

perjantai 1. marraskuuta 2019

Sketchup- ohjelman harjoittelua ja messuosaston tekoa

Tällä, ja viime viikolla olemme koulussa harjoitelleet Sketchup- tietokoneohjelman käyttöä. Sketchup on siis eräänlainen piirustusohjelma tietokoneella, jonka avulla pystyy piirtämään kolmiulotteisesti erilaisia ns. hökkeleitä (siis taloja). Lisäksi taloihin pystyy myös hakemaan ns. kaupasta erilaisia huonekaluja, joita ihmiset ovat tehneet sinne (siis sinne kauppaan). Aivan kaikkia huonekaluja ei kaupasta kuitenkaan löydy, sillä niiden tekeminen kolmiulotteiseksi kappaleeksi ei ole mitään helppoa. Ja lisäksi, kaupasta kaikki huonekalut löytyvät englanninkielisillä nimillä. Tällaiselle, jolle englannin puhuminen ei ole mikään itsestäänselvyys, se ei ole mikään helppo homma 😓. (siis huonekalujen etsiminen kaupasta).

No mutta kuitenkin, jos englanninkielisiä nimiä ei lasketa, ohjelma on todella helppo opetella. Ei tarvitse kuin tietää, mitä erilaiset "käskyt" tarkoittavat. Esim. millä työkalulla saa neliön tehtyä.

Sketchupilla saa muun muassa tällaisen "hökkelin" tehtyä. Aikas hieno, eikö 😅

                      Tässä vielä ylhäältä päin suunnittelemani hökkeli.            

Messuosasto

Samalla ohjelmalla teimme myös kuvitteellisen messuosaston ensivuoden kevätmessuille Helsinkiin. Sen yrityksen, kenelle teki messuosaston, sai päättää itse. Itse valitsin tietysti jonkin sellaisen, josta jo tiedän jotain. Valitsin yrityksen nimeltä Viherviisikko, koska viherkasvithan kuuluvat luonnollisesti kevääseen. Päädyin siis tekemään kuvitteellista messuosasto Viherviisikolle. Messuosaston suunnittelu alkoi tietysti verkkosivujen tutkimisella. Ja samalla kun tutkin verkkosivuja, suunnittelin myös paperille, millaisen messuosaston haluaisin tehdä.

                                Lopputuloksena messuosastonta tuli tällainen. 😊

Ideoidessa halusin ehdottomasti, että messuosastolle tulee viherseinää, joka on varmasti noussut yhdeksi suosikiksi Viherviisikon piireissä. Viherseinän laiton siis tuonne messuosaston takaseinälle. Lisäksi halusin messuosastolle erilaisia Viherviisikon tuotteita (kaupassa ei kuitenkaan ollut aivan samanlaisia tuotteita, kuin Viherviisikon verkkosivuilla 😔) Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä tuotteiden ei tarvinnut olla aivan samanlaisia kuin oikeiden 😊.

Lopputulos laitettiin myös Archicad- ohjelmaan, jolla siitä saatiin vielä enemmän 3D- ulotteisempi (en kylläkään tiedä, onko tuo edes oikea sana, mutta menköön nyt sitten 😅)

Omat fiilikset

Omasta mielestäni Sketchup on hauska ohjelma, koska sillä saa tehdä sellaisia huone kuin haluaa. (tietysti jokin raja niiden tekemisessä on) Eli tällainen ohjelma sopii siis myös tällaiselle vähä-älyisemmällekkin 😜