maanantai 5. lokakuuta 2020

Esteettömyys

 Heisulivei!

Näinä viime viikkoina täällä blogissa on ollut varmaan vähän hiljaista. Suurin syy sille on varmaankin laiskuus ja saamattomuus, joka on näinä päivinä ollut läsnä, ainakin tässä blogin tekemisessä. Mutta nyt olen, jälleen kerran, orientoitunut uudestaan, ja näin olleen teen uuden postauksen tänne(kin).

Tässä viime viikkoina olemme perehtyneet esteettömyyden maailmaan, (josta varmaan kerroinkin jo edellisessä postauksessa). Teimme myös siihen liittyvän työn, jota tässä nyt meinasin alkaa esittelemään.

Esteettömyydessä on siis lyhykäisyydessään kyse siitä, että kaikki saadaan toimimaan siten, että "kaikenmaailman" ihmiset pystyvät käyttämään kaikkia toimintoja. Oli ihminen sitten pyörätuolissa ja muuten rajoittunut. Myös vanhoille ihmisille sekä lapsille esteettömyys on tärkeää.

Omana asiakkaanani toimi kummisetäni vaimo, joka sairastaa alzheimeron tautia. Mm. Mustiliiton sivuilta löytyy paljon tietoa sairaudesta.

Kuva pohjapiirustuksesta (jossa näkyy valitettavasti myös leikkaukset)

Itse lähdin liikkeelle avaran tilan tunteesta, joka on varmaankin ihan hyvä muistisairaalle ihmiselle. Myös punainen väri on vahvasti läsnä tässä työssä.

Olohuone 😊

Keittiö

Makuuhuone

Lisää makuuhuonetta

Eteinen

WC/kylpyhuone

Lisää wc:tä ja kylpyhuonetta

Kuten kuvista näkyy, värit ovat harmooniset, sillä kirkkaat värit voivat (lukemani mukaan) häiritä muistisairaan elämään. "pientä" korostusväriä asunto kuitenkin kaipasi, joten sellaisen tehtävää toimittaa punainen, joka mm. muistiliiton sivujen mukaan auttaa hahmottamaan erilaisia asioita, mm. ovia yms.

Mitä mieltä?

Omasta mielestäni työ oli onnistunut, sillä kenelläkään ei ainakaan ollut moitittavaa työstäni. Iso työhän tämä oli, eikä kovin helppo, sillä etsimistä oli paljon. Mutta jotenkin tästä(kin) tuli selviydyttyä 😋

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti