keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Ajan myötä, Salon Taidemuseo Veturitalli

11. lokakuuta kävimme Salon Taidemuseo Veturitallissa katsomassa Alexander Reichsteinin näyttelyn nimeltä Ajan myötä. Näyttelyssä on yhteensä viisi erilaista todellisuutta, jotka käsittelevät olevaa ja mennyttä ympärillämme. (melkein suora lainaus Veturitallin omilta sivuilta 😅) Eli periaatteessa näyttely koostuu viidestä taysin erilaisesta osasta, jotka kuitenkin jollain lailla linkittyvät toisiinsa. Näyttelyn kävimme katsomassa iltapäivästä, joten sieltä suoraan pois päästyään sai lähteä kotiin.

Ennen varsinaista näyttelyä, meille pidettiin pieni "esittely", jonka piti Veturitallin oma työntekijä. Siinä kerrottiin muun muassa, että mitä nämä kaikki näyttelyn osat oikein sisältävät. Eisttelyn jälkeen saimme vapaasti kierrellä ja kaarrella näyttelytilassa.

                                    Oheisessa kuvassa hieman maistiaisia näyttelystä

Näyttelyssä oli muun muassa labyrintti, (joka oli tehty monista lahjoitetuista kirjoista) puu (johon sai ripustaa oman, itse tehdyn, koristeensa) sekä erilaisia möhkäleitä (joista sai itse rakentaa muinaisveistoksen).

                                                                Lisää maistiaisia 😋

Omat fiilikset

Mielestäni näyttely oli mielenkiintoinen ja hauska aina labyrintista hassuihin möhkäleisiin. Ehdottomasti suosittelen käymään täällä, sillä näyttrhän on avoinna aina 12.1. asti. 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti